MY SITE
  • Etusivu
  • @
  • Julkaisut
  • Oppimateriaalit
  • Hankkeet

Tuulia Tuovinen

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Tohtorikoulutettava
MMus, YAMK
Picture

PopUpSipoo 
Lastenkulttuurin kärkihanke PopUpSipoo (2016-2019) pyrki parantamaan taideharrastamisen saatavuutta Sipoossa.
Harrastetoimintaan osallistui hankkeen aikana yli tuhat sipoolaista lasta ja nuorta. Hankkeen aikana taidetoimintaa pyrittiin vakiinnuttamaan osaksi perusopetusta ja koulujen iltapäivätoimintaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on nostanut esiin PopUpSipoo-hankkeen hyviä käytänteitä raportissaan "Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus mieleiseen harrastukseen".
Hankkeen käytänteitä on esillä myös Niilo Mäki Instituutin laatimassa arvioinnissa lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saavutettavuuden parantamiseen tähtäävän hallituksen kärkihankkeen toteutumisesta.


Picture
Picture
Kuvat: Kari Ylitalo

Picture

Hallå Sibbo- hankkeessa (2018-2021) edistettiin suomenkielisten ja S2- oppilaiden ruotsin kielen oppimista ja rohkeutta käyttää ruotsin kieltä. Svenska kulturfondenin rahoittamassa kolmivuotisessa hankkeessa  pilotoitiin hyviä käytänteitä ruotsin kielen opetukseen sipoolaisilla alakouluilla hyödyntäen monimediaisuutta sekä musiikkia (kuoro, laulu, rap, oman musiikin tekeminen) https://www.popupry.com/



Sormet sormien lomahan
EU:n kulttuurisillan osaprojekti
Vantaan musiikkiopisto, Metropolia
"Saattaapa olla, että kaikilla lapsilla ei ole isovanhempia, joten saivatpa kokea, että mummotkin ovat vielä halukkaita uuden oppimiseen."

Sormet sormien lomahan -  osallistuja, kulttuurisilta 2008

Sormet sormien lomahan oli Euroopan Unionin kulttuurisilta-hankkeen osaprojekti (2008), joka toteutettiin yhteistyönä Vantaan musiikkiopiston sekä Metropolian kanssa. Projektissa järjestettiin lasten ja ikäihmisten yhteistä soitonopetusta Pähkinärinteen palvelutalolla. Projektiin osallistui lisäksi Metropolian musiikkipedagogiopiskelijoita. Projektin musiikkipedagogivastaavina toimivat Lea Vartiainen, Sonja Munter-Mäkeläinen ja Tuulia Tuovinen.
Proudly powered by Weebly
  • Etusivu
  • @
  • Julkaisut
  • Oppimateriaalit
  • Hankkeet